Esittely

Heissan!

Tervetuloa Brunon sivuille! Täältä löydät mm: Brunon kuvia, tietoa rodusta ja paljon muuta kivaa ja hyödyllistä!

Bruno on syntynyt 21.8.2009 ja on rodultaan brasilianterrieri. Bruno on luonteeltaan miellyttämisenhaluinen, mutta myös tuittupäinen, itsenäinen, mutta kuitenkin hellä ja huomionkipeä, tiivistettynä Bruno on terrierimäinen. Terrierimäisyyttä esiintyy paljon, esim: haukkuu toisille koirille, tuittupäinen, hellää näykkimistä kädelle, kun sitä rapsuttaa nopeasti kyljestä. Bruno on leikattu ja on sen myötä tullut rauhallisemmaksi ja miellyttämisenhaluisemmaksi, mutta siitä on tullut ronkeli ruuoan suhteen, mutta makupalat käyvät. Harrastamme Brunon kanssa aktiivisesti koiratanssia ja tokoa ja aloitamme pian agilityn. Brunon paras koirakaveri on luultavasti Kaapo (sekarotuinen chihuahua). Hän myös tykkää Pipsasta lyhytkarvaisesta mäyräkoirasta, Pipsa lienee Brunon toiseksi paras koirakaveri.

Brunon lempiruoka on ehdottomasti, kana kaikissa muodoissa. Bruno ei muuta ajattele kuin kanaa, nukkumista ja tanssimista ja tietysti ulkona juoksemista toisten koirien kanssa. Luulen, että Bruno haaveilee, joskus pääsevänsä jonnekin lihakauppaan ja ostaisi sieltä paljon kanatuotteita. Tai sitten se vain on onnellinen miten se nyt elää. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin nähdä oma koira juoksemassa vapaana lähimetikössä, ja koira läähättää ja hymyilee. Silloin tietää, että koira on onnellinen.

Bruno veljeni, äitini ja minun kanssani Hyvinkäällä. Olen itse 13 vuotias tyttö, joka rakastaa koiria ja ylipäänsä eläimistä. Bruno on minulle ilo silmäkulmassa, sillä se on hyvin huumorintajuinen ja hauska koira. Ainakun minua surettaa, Bruno ilahduttaa minua niin hyvin, että murheet kuin murheet poistuvat ja olen iloisempi. Bruno on niin ihana ja hauska koira, että sen menettäminen olisi minulle hyvin suuri suru, mutta nyt iloisempiin asioihin! Toivon, että nautitte täysin Brunon kotisivuist!

NAUTTIKAA!!